TAIVAALLINEN GOLFKAUPPA - KAIKKI HUIPPUTUOTTEET KOTIOVELLE TOIMITETTUNA
0

Cobralta uutuuksia – tältä näyttää uusi King Radspeed -tuoteperhe

Tältä Cobran uusi King Radspeed -maila näyttää takaa.

Cobra julkisti tänään King RadSpeed-malliston. Mitä uutta mailat tuovat tullessaan?

Cobran uusi 2021 Rad-mallisto sisältää draiverin, väyläpuut, hybridit ja raudat. Yhdysvaltalaisen golfvälinemerkin uusi tuoteperhe korvaa kaksi vuotta sitten markkinoille tulleen Cobra F9 Speedback- ja Speedzone-malliston.

Mailoihin on ujutettu paljon "vanhaa" teknologiaa edellisestä tuoteperheestä, mutta myös uusia innovaatioita, joista merkittävin on Radial Weighting -konsepti, josta myös tuoteperheen nimi on peräisin.

Cobran mukaan tässä on ideana se, että mailoihin on laitettu ekstrapainoa sekä lähelle osumapintaan että mahdollisimman kauas taakse, jolloin painot ovat kauempana toisistaan kuin koskaan. Valmistajien testien perusteella tämä tuottee enemmän pallonlähtönopeutta ja anteeksiantavuutta.

Radical Weightin -teknologia on käytössä kaikissa King Radspeed -mailoissa draiverista rautoihin.

Mailat tulevat myyntiin tammikuun lopulla 2021.

Kolme uutta draiveria

Lippulaivatuote on tietenkin uusi draiveri, joita Cobra esitteli kerralla kolme kappaletta: King Radspeed, King Radspeed XD ja King Radspeed XB. Naisille tulee myös oma versio samoilla ominaisuuksilla.

Cobra King Radspeed

Cobra King Radspeed -draiveri sopii hyville pelaajille.

Cobra King Radspeed -draiveri sopii hyville pelaajille.

COBRA GOLF





Maila on tarkoitettu hyville pelaajille, siis sellaisille lyövät palloa vähintään 100 mailia tunnissa ja kykenevät työstämään palloon kierteitä oikealle ja vasemmalle.

Mailan pohjassa oleva 28 gramman siirrettävä paino on edessä ja kevyempi 10 gramman paino takana. 


Cobra King Radspeed XB

Cobra King Radspeed XB -mallissa painoa on enemmän takana.

Cobra King Radspeed XB -mallissa painoa
on enemmän takana.

COBRA GOLF





Tässä mailassa painoruuvit eivät ole siirrettäviä, vaan ne ovat kiinteästi asetettu siten, että 20 gramman paino on takana ja 8 gramman paino edessä.

Tämä antaa paremmat spinnilukemat normaalilla mailanpäännopeudella lyöville pelaajille.


Cobra King Radspeed XD

Cobra King Radspeed XD -draiveri on draw-painotteinen.

Cobra King Radspeed XD -draiveri on draw-painotteinen.

COBRA GOLF





Tätä mailaa on painotettu siten, että se tuottaa helpommin draw-kierrettä, mistä kirjain D kertoo myös nimessä.

Toisin sanoen painoa on hivenen enemmän mailan kantaosassa, mikä auttaa mailaa olemaan suorassa tai jopa sulkeutumaan hieman osumassa.

Draiverien suositushinta: 479 euroa

Väyläpuissa riittää vaihtoehtoja

Muun muassa painotuksia ja lavan kokoa muuttamalla Cobra on saanut uuteen tuoteperheeseen peräti kuusi erilaista väyläpuuta.

King Radspeed

"Perusmalli" hyville pelaajille, jossa painoa on enemmän edessä (16 g) kuin takana (7 g).

King Radspeed Draw

Anteeksiantava kantapainoinen maila, joka ehkäisee slaissikierrettä.

King Radspeed Tour

Aktiivipelaajille suunnattu maila, jonka nuppi on hieman pienempi kuin muissa mailoissa. Lisäksi lavan etuosassa on peräti 23 grammaa ekstrapainoa.

King Radspeed Big Tour

Maila on samankokoinen kuin tavallinen King Radspeed, mutta siinä on Tour-mallin tapaan siinä on 23 grammaa painoa lavan etuosassa.

Naisten King Radspeed

Naisten malli poikkeaa Radspeed-mallista siinä, että varsi on kevyempi ja mailoissa on neljä estettä enemmän nostokulmaa kuin miesten versioissa.

Väyläpuiden suositushinta: 299 euroa

Hybridit saatavilla tasapitkillä varsilla

Cobra Radspeed Hybrid -mailat saa jatkossa myös tasapitkillä varsilla.

Cobra Radspeed Hybrid -mailat saa jatkossa myös tasapitkillä varsilla.

COBRA GOLF




Hybridimalleja löytyy kolme: tavallinen, tasapitkillä varsilla varustetut versiot sekä naisten malli eli King Radspeed Hybrid, King Radspeed One Hybrid ja naisten King Radzpeed Hybrid.

Väyläpuiden tapaan mailan pohjasta löytyy maakontaktia sujuvoittavat raiteet.

Hybridien suositushinta: 249 euroa

Aiempaa ohuemmat raudat

Cobran mukaan sen Radspeed -raudoissa on korkea MOI-arvo.

Cobran mukaan sen Radspeed -raudoissa on korkea MOI-arvo.

COBRA GOLF




Cobra King Radspeed -raudat ovat aiempaa ohuemmat muotoilultaan ja pehmeät tuntumaltaan, mutta niiden MOI-arvosta ei ole tingitty, lupaa Cobra.

Luonnollisesti mailat on saatavilla tasapitkillä varsilla ja lisäksi naisille löytyy oma versio.
Myös näissä mailoissa on draiverin tapaan painoa kannassa ja kärjessä, mikä lisää niiden anteeksiantavuutta.
Cobran filosofian mukaan mitä anteeksiantavampi maila on, sitä pidemmälle pallo lentää.

Suositushinta (5–pw) alkaen: 749 €